HYVÄÄ LOMAA SINULLE - 8 VINKKIÄ SEN SAAVUTTAMISEEN

Vietätkö lomaa vai suoritatko lomaa?


Me Sydämen Nosteella tiedämme, miten tärkeää työhyvinvointi on ja miten moneen asiaan se vaikuttaa. Entä lomahyvinvointi? Vielä meillä ei ole koulutuksia lomahyvinvointiin, mutta ehkä tarvetta siihenkin voisi olla. Työhyvinvointi lisää myös lomahyvinvointia. Kun työpaikalla on hyvä olla ja  työntekijät kokevat työn merkitykselliseksi, niin loma ei mene pelkästään töistä toipumiseen. Siksikin työhyvinvointiin kannattaa satsata. 


Mitä se loma on?  Loma on määritelty muun muassa näin: Loma on työstä, opiskelusta tai vastaavasta pidettävä, useimmiten lähinnä lepoon ja virkistäytymiseen tarkoitettu arkivapaa. Loma on siis lepoa ja virkistystä. Mikä sinulle on lepoa ja virkistystä?


Syksyisin lapset vertailevat koulun alkaessa, mitä kukin on tehnyt loman aikana. Monessako huvipuistossa ollaan käyty ja missä kaikkialla matkailtu. Joku ei uskalla ääneen kertoa, että lomassa kuitenkin on ollut parasta suvun ikivanhalla mökillä oleminen ja erityisesti se, että on voinut lukea sadepäivänä aitassa aku ankan taskukirjoja. Samaa loma-aktiviteettien arvottamista voi olla aikuisillakin. Loman jälkeen työpaikan kahvipöydässä ihastellaan miten upeita kuvia Mirja oli laittanut Roomasta instagramiin ja miten upean ravintolakokemuksen Sami on kokenut Pariisissa. Sinä mietit, että kehtaisiko näyttää valokuvaa siitä lähes kilon painavasta ahvenesta tai pionin kukista. Joku voi kokea jopa lomahäpeää omasta tavastaan lomailla. 


Tässä sinulle 8 vinkkiä hyvään lomaan.


1. Aloita lomasi irtiotolla

Tee jotain arjesta poikkeavaa heti loman alkuun. Lähde pois kotoa vaikka yhdeksi yöksi. Lähikaupunkiin hotelliin, mökille tai telttaretkelle. Joko yksin, ystävän kanssa tai perheen kanssa. Ole sopivan itsekäs ja tee juuri niin kuin itse haluat. Tämä edesauttaa lomafiilikseen pääsemisessä, kun et ole tuijottelemassa kotona, että tuotakin nurkkaa pitäisi korjata, ikkunat pestä tai mausteet aakkostaa.


2. Rauhoitu

Oletko puuhastelija? Aina pitää vähän jotain tehdä. Puolisokin ärsyttää, kun se osaa vaan olla. Mokoma laiskuri. Entä jos tuossa ärsytyksessä on vähän kateutta. Nämä käyttäytymismallit voivat olla hyvin opittuja. Miten lapsuudessasi vietettiin lomaa. Olitko jotenkin selitysvelvollinen muille, jos halusit vaan nauttia asioista, ottaa vähän kevyemmin. 


Olin nuorena kesätöissä sairaalakirjastossa. Muistan kun usein kirjojen lainaaja selitti lainatessaan, miksi lainaa lomalukemiseksi tällaista kevyempää lukemista, mutta yleensä toki lukee laadukkaampaa kirjallisuutta. Jo tuolloin pohdin, että voi kun ihmiset osaisivat tehdä vapaalla juuri sitä mitä haluavat ilman, että pitää selittää tai puolustella tekemäänsä. 


Kuvittele, että kädessäsi on mielikukkakimppusi. Ne voivat olla vaikka kieloja, tuomen kukkia tai ruusuja. Laita silmäsi kiinni ja aseta kuviteltu kimppu nenäsi alle. Vedä ilmaa ja kukkien tuoksua sisään muutaman kerran. Sait juuri nopean rentoutuskeinon, jota voit käyttää niin lomalla kuin työn lomassa. Kesäisin ei tarvitse aina edes kuvitella kukkakumppua käteesi, vaan voit poimia tuoksuteltavat kukat itse luonnosta. 


Ja muista, on aivan ok olla tekemättä välillä mitään ja lukea just niitä kirjoja, joista itse pidät. .


3. Ole spontaani

Mitäs tänään tehtäisiin. Lähtisinkö tänään aamu-uinnille, torille aamukahville vai naapuripitäjän pienelle kirpputorille. Leikkisinkö turistia omassa kotikaupungissa ja pitäisin itselleni ja läheisilleni turistikierroksen. Tee jotain sellaista, mitä et yleensä tee. Uusia kokemuksia ja elämyksiä kaipaa jokainen. Vie koirasi lenkille aivan uuteen maastoon ja pysähtykää nauttimaan uusista maisemista. Mieti minne veisit ystäväsi, joka ei ole ikinä käynyt kotipaikkakunnallasi. Vie itsesi nyt sinne samaan paikkaan. 


4. Tee kompromisseja, mutta maltillisesti

Jos olet perheellinen, niin ottakaa kaikkien lomatoiveet huomioon sopivassa suhteessa. Jokainen saa kirjoittaa 5 post it -lappua aiheesta: tätä haluan tehdä lomalla. Sitten yhdistetään laput, katsotaan mitä samoja ideoita siellä on ja miten jokaisen omia ideoita voi myös sisällyttää perheen yhteiseen lomaan.


Lomalla  voi tehdä asioita niin yhdessä kuin yksin. On ok myös sanoa ei jollekin kutsulle. Jos jokin vierailu kiristää hermoja ja siitä toipuminen kestää loppuloman, niin annan sinulle yhden neuvon: älä mene. Olet lomasi ansainnut ja lomalla tärkeää on itsensä miellyttäminen. Myös ne läheiset saavat osansa, kun sinä nautit lomastasi. Tämä on hyvä muistaa varsinkin jos olet sellainen, joka ajattelee kaikkien muiden toiveita ensin. 


5. Muista että elämää on lomankin jälkeen

Loma ei tule valmiiksi ja lomalla tehtyjä voimauttavia asioita voi tehdä työnkin ohessa. Huomasitko lomalla miten ihanaa aamu-uinti järvessä on tai miten ihana on aloittaa päivä torikahveilla.  Ehkäpä voit järjestää elämäsi siten, että voit jatkaa ilojasi arkenakin. Kivojen asioiden ei tarvitse loppua loman loppumisen myötä 


6. Vähennä somea ja panosta läheisiin ihmissuhteisiin

Löydätkö itsesi usein räpläämässä älypuhelinta sohvan nurkassa? Oletko katsonut puhelimestasi montako tuntia vietät sosiaalisessa mediassa? Some voi tuoda paljon hyvää ihmisen elämään, mutta se voi olla myös riippuvuuden kaltainen addiktio. Yhden tutkimuksen mukaan ihminen käyttää elämästään keskimäärin lähes 9 vuotta puhelimeen tuijottaen. Entä jos kokeilisit käyttää lomalla somea iltaisin yhden tunnin ajan. Puhelimesi ei suutu jos suuntaat katseesi entistä enemmän läheisiin ihmisiin, kauniisiin maisemiin ja muihin mieliasioihisi. Keskity niihin ihmisiin, joiden kanssa saat olla oma ihana itsesi. Vältä ihmisiä, jotka vievät energiasi ja voimasi. 



7. Tee asioita, joita todella haluat

Oletko niitä ihmisiä, jotka jotain tehdessään samalla suunnittelevat seuraavia tekemisiä ja askelia? Vähän niin kuin shakin pelaaja, joka suunnittelee pelatessaan seuraavia siirtoja. Nyt kun ollaan syöty, niin sitten tiskataan ja sitten aletaankin valmistella iltaruokaa ja saunan lämmitystä. Kuulostaako tutulle? Kokeile lomallasi, että keskityt vain yhteen asiaan kerrallaan. Nauti tästä hetkestä sen sijaan, että miettisit että kohta se tämäkin loma loppuu ja tulee syksy ja pimeä. Kun keskityt ja uppoudut johonkin asiaan täysin, niin se vapauttaa mielesi työasioista.



Flow-tila on tila, jossa vallitsee täydellinen keskittyminen käsillä olevaan asiaan. Unohdat huolet ja murheet hetkeksi. Se on se tila, jonka toivottavasti saavutat lomallasi. Se on tila, jonka tavoitat kun syöt jäätelöä mökkikaupan portailla, huljuttelet varpaitasi laiturin nokassa istuessasi tai kuuntelet kesäillassa katusoittajan saksofonisooloa. On vain tämä hetki ja hyvä olo. 


8. Vähennä velvollisuuksia

Työ voi monelle meistä olla oikein mukavaa, mutta koeta pysyä erossa siitä lomallasi. Jos jokin työhön liittyvä asia putkahtaa mieleen, niin kirjoita se paperille, niin saat sen pois mielestä ja siihen voit palata sitten, kun olet taas töissä. 


Lomalla voi elää kuin pellossa, ihan luvan kanssa. Rutiineja voi rikkoa ja velvollisuuksia vähentää. Sinun ei tarvitse kontrolloida kaikkea ja huolehtia kaikesta ja kaikista. On ihan ok syödä jäätelöä aamupalalla, lämmittää sauna keskiyöllä ja syödä kertakäyttölautasilta. Tee asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä. Ilahduta itsesi lisäksi myös läheisiäsi. Tutkimusten mukaan onnellisuuden salaisuus on se, että tekee pyyteettömiä tekoja ilahduttaakseen toisia. Siitä tulee itselle ainakin yhtä hyvä mieli, kuin hänelle, ketä ilahdutat. 


Tiina, Sydämen Noste

 



Lisää blogeja:
6 SYYTÄ OSTAA SYDÄMEN NOSTEEN KOULUTUS