Oletko aina halunnut tietää, minkälainen on kouluttajan työpäivä tai minkälaisia kommelluksia kouluttajan matkalle voi sattua. Tässä blogissa Sydämen Nosteen kouluttaja Ilari Juslen kertoo kouluttajan työstä ja siitä, miksi hän rakastaa sitä.
1. Mikä oli ammattihaaveesi lapsena?
Hyvin pitkään minulla oli konkreettinen tavoite olla joko astronautti tai jacques cousteau -tyyppinen biologi, joka voisi tutkia maailman meriä ja erityisesti pingviinejä. Nämä olivat ajatuksissa pikkulapsesta aina lukioikäiseksi asti.
2. Miten päädyit kouluttajaksi?
Jo 16-vuotiaana aloitin oman harrastuksen ohella valmentajaksi kamppailu-urheilussa. Nautin jo silloin, kun sain muut oppimaan ja loistamaan. Välissä olin tuntiopettajana ja assistenttina Oulun yliopistossa. K-kauppiaana ollessani tilasin Sydämen Nosteen koulutuksia omalle henkilökunnalle.
Pari vuotta ennen K-kauppiasuran lopettamista aloin miettimään kouluttamista ja yritysvalmentajan uraa ja aloinkin siihen kouluttautua yrittämisen ohella. Itselleni tuli mieleen Sydämen Nosteen loistavat koulutukset, otin yhteyttä ja siitä se sitten lähti
3. Millainen on tyypillinen kouluttajan päiväsi?
Koulutukseen valmistautuminen alkaa jo useita päiviä ennen varsinaista koulutusta, kun käyn koulutuksen läpi joko yksin tai yhdessä kollegan kanssa, jos menemme yhdessä kouluttamaan. Käymme läpi asiakkaan toiveet ja perehdymme asiakkaaseen tarkemmin muutenkin. Lisäksi sovimme käytännön järjestelyistä koulutuspäivään liittyen.
Usein koulutuspäivä alkaa hotellista jossa hyvä aamiainen ja kuppi kahvia saa vireen nousemaan. Koulutuspaikalle saavutaan hyvissä ajoin ja laitetaan materiaalit paikoille. Sen jälkeen onkin sitten edessä useampi tunti tiukkaa asiaa huumorilla reilusti maustettuna. Sitten kerätään palautteet ja annetaan palaute kollegalle ja kuunnellaan hänen palaute. Kotimatka voi olla puolesta tunnista 12 tuntiin riippuen ollaanko Tampereella vai Nuorgamissa. Matkat menevät mukavasti uutta opiskellen. Äänikirjat ja luennot ovat hyvää ajankulua junassa tai autolla ajaessa.
4. Mikä yllätti sinua kouluttamisessa?
Eniten ehkä yllätti, kuinka paljon saa itse kouluttamisesta. Tapaa uusia ihmisiä, oppii itse valtavasti ja ennen kaikkea saa energiaa ja hyvää mieltä.
5. Kerro jokin kommellus joka liittyy kouluttamiseen
Kommelluksia on sattunut useita, mutta voisin kertoa vaikka tästä yhdestä. Olin tulossa Turusta, jossa oli koulutuspäivä mennyt todella hyvin. Oli handsfree-puhelu käynnissä kollegan kanssa, kun oli pakko sanoa, että nyt lähtee auto käsistä. Takarengas räjähti ja joutui tosissaan tekemään töitä, että auto pysyi tiellä. Ei muuta kuin pientareelle ja saman tien viemään varoituskolmiota maantien varteen varoittamaan muita autoilijoita. Autossa ei tietenkään ollut vararengasta ja räjähtänyttä rengasta oli turha yrittää täyttää vaahdolla. Onneksi vakuutukset olivat kunnossa ja soitin hinausliikkeeseen.
Erityismaininta täytyy antaa Auran seudun asiakkaille. Useampi paikallinen pysähtyi ja tuli kysymään onko kaikki hyvin ja miten voin auttaa. Eräs rouva jopa käveli luokseni kilometrin läheiseltä maatilaltaan. Minä istuin pientareella ja puhelin puheluita ystävien kanssa ja ilmoitin kollegalle olevani ihan kunnossa kun puhelumme oli päättynyt melkein ulosajoon.
Hinausauto ilmoitteli hyvin, miten on tulossa ja saapuessaan hän sanoi, että ei ole ikinä näin iloista asiakasta nähnyt. Itse ajattelin, että pitää elää niin kuin opettaa ja jokaisesta tilaisuudesta voi nauttia. Tämän kaltaiset vastoinkäymiset nostavat enemmänkin seikkailuhenkeä ja innostusta. Jos olisin ollut matkalla koulutukseen olisin tietysti ollut harmissani myöhästymisestäni. Mutta vanha viisaus on seuraava "Toivon itselleni tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan".
Hinausauto saapui ja sain sen mukana kyydin Huittisten Härkäpakariin. Hinausauton kuljettaja/yrittäjä oli mitä mukavinta matkaseuraa. Auto jäi Huittisiin odottamaan uusia renkaita ja minä jäin odottelemaan sijaisautoa Härkäpakarin Hesburgeriin. Sijaisauto saapui yllättävänkin nopeasti vaikka lähti matkaan Porista. Minä hyppäsin sijaisauton rattiin ja saavuinkin kotiin juuri sopivasti ennen vuorokauden vaihtumista. Ei muuta kuin nukkumaan ja kohti uusia seikkailuja.
6. Kerro ikimuistoisin koulutuspalautteesi
Monet palautteet ovat tuntuneet hyvältä, mutta kyllä erityisesti Pohjanmaalta saatu palaute on ollut erityisen vaikuttava. Se meni jotakuinkin näin. "Viimeiset vuodet ovat olleet minulle erityisen vaikeita ja elämässäni on tapahtunut paljon vastoinkäymisiä. Kouluttajan innostus ja iloisuus sekä positiivinen kannustus auttoi minua suhtautumaan tulevaisuuteen luottamuksella ja uudella toivolla. Kouluttaja heittäytyi ja oli rehellinen ja avoin ja loi luottamuksellisen ilmapiirin koulutukseeen."
7. Mikä on kouluttamisessa parasta
Parasta on se, kun näkee, että koulutus nostaa ihmisten fiilistä ja kasvattaa innostusta tehdä omaa työtä paremmalla asenteella. Lisäksi nautin kiertämisestä ympäri kaunista Suomea ja uusien upeiden ihmisten tapaamisesta.
8. Tätä et osannut arvata kouluttamisesta?
Kuinka hienoa se voi olla.
9. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla, kouluttajana olen...
Innnostava, eläytyvä, asiantunteva.
10. Mikä on ollut paras oppi kouluttajana kehittymisessäsi?
Kuuntelemisen taidon kehittyminen.
11. Huumorin merkitys kouluttamisessa?
Huumori auttaa käsittelemään vaikeitakin asioita ja se rentouttaa sekä kouluttajaa että koulutettavia. Saa ihmiset keskittymään koulutukseen
12. Koulutan koska....
Rakastan sitä
13. Kohdeyleisöllä on merkitystä koska...
Hyvä koulutus rakentuu kouluttajan ja koulutettavien vuorovaikutuksesta. Toivoisin aina, että koulutettavat tulisivat koulutukseen ennakkoluulottomasti valmiina keskustelemaan ja valmiina oppimaan uutta.
14. Kouluttajana olen parhaimmillani...
Tiistaisin klo 13:42 tai silloin, kun koulutuksen aiheella on ollut henkilökohtainen merkitys omassa elämässäni. Kun pystyn puhumaan sekä kokemuksesta että teoriasta lähtöisin.
15. Tätä ei moni tiedä minusta...
Olen sen verran avoin, että lähes kaiken olen kertonut jo moneen kertaan. Näistä on kuitenkin sen verran aikaa, että moni on voinut ne unohtaa. Olen sekä pulkanlaskun että munkin syönnin suomenmestari.
Tiina, Sydämen Noste